Tornionjoen kutsu

Ohjelmapalvelu on tarkoitettu ulkoilusta ja kalastuksesta pitäville aikuisille ja lapsille.

Tapahtumapaikka on Kiuruniemessä, Tornionjoella, Pellon kirkonkylältä noin 25 km pohjoiseen vanhaa Väylänvarrentietä. Lähtöpaikkana on Kiuruniemen tila, osoite Väylänvarrentie 202. Palvelu toteutetaan vuosittain huhtikuun loppupuolelle saakka jäätilanteen mukaan. Pakkasraja on – 20 °C.

Pilkkireissuun osallistujalla on oltava itsellään lämpimät ulkovaatteet ja jalkineet. Kaikki muut tarvittavat välineet (pilkkijakkarat, pilkit, syötit ja kairat) tulevat järjestäjän puolesta.

Tornionjoen Kutsu – ohjelmapalvelussa pilkitään oppaan avustuksella avaralla Tornionjoella. Mahdollisina saaliskaloina ovat harjukset, ahvenet, mateet, taimenet ja hauet. Parhaina auringonpaistepäivinä kasvojen rusketus on taattu. Mieli lepää porontaljalla köllötellessä ja pilkkiä silloin tällöin nykäistessä.

Ohjelman kuvaus pähkinänkuoressa: Kiuruniemen tilan pihalta siirrytään moottorikelkalla ja reellä lähellä olevalle Tornionjoelle. Kairataan reiät jäähän tai käytetään oppaan tekemää reikää. Pilkitään noin tunnin verran ja siirrytään rannalla olevalle kodalle nokipannukahville (teelle, mehulle) ja muurinpohjapannussa paistettavalle lätylle. Kahvihetken jälkeen palataan takaisin Kiuruniemen tilan pihalle moottorikelkalla ja reellä. Mahdolliset saaliskalat perataan sisätiloissa pilkkireissun jälkeen.

Ohjelmapalvelun kesto on noin 2 tuntia. Ryhmän minimikoko 4 hlöä ja maksimi 10 hlöä. Ryhmäkoosta poikkeamat voidaan neuvotella erikseen. Kuljetukset kauempaa Kiuruniemen tilalle voidaan sopia erikseen.

Tiesithän, että pilkkiminen on ”Jokamiehen oikeus”, siihen ei vaadita voimassaolevaa kalastuskorttia.

Hinta: 25 euroa / hlö , hinta sisältää alv:n.

Palvelun tarjoaa:
Kiuruniemen Loma / Tiina ja Jaakko Korva, puh. 016- 588 177 tai 040- 595 0451

HUOM! Varaukset viimeistään edellisenä päivänä.

Kommentointi on suljettu.